SiiPo yleisurheilun pelisäännöt harjoituksissa

Olemme sopineet, että noudatamme seuraavia pelisääntöjä oman harjoitusryhmämme toiminnassa:


1. Olen ajoissa (väh.10min ennen) paikalla harjoituksissa.

Merkittynä aikana (esim. kesällä klo 18) alkaa harjoittelu, ei ilmoittautuminen.

2. En kiusaa ja häiritse toisia, enkä puhu pahaa toisesta.

3. Kuuntelen ja noudatan ohjaajan ohjeita.

4. Harjoitteet teen omalla vuorolla, en etuile.

5. Yritän tehdä vaikeitakin tehtäviä, sen verran kun osaan.

6. Kannustan ja autan kaveria.

7. En poistu kesken harjoituksen kertomatta siitä ohjaajalle.

8. Autan ohjaajaa välineiden siirrossa.

9. En tule kipeänä harjoituksiin. Yleensä lepo parantaa monta vaivaa.

10. Tulen harjoituksiin sopivissa varusteissa.

Viileällä on hyvä olla lämmintäkin mukana. Urheilujalkineet suotavat, salissa saa käyttää vain sisäpelikenkiä. Sade ei ole este harjoittelulle jos pitää itsensä lämpimänä.
Jos keli on äärimmäisen huono, saattavat harjoitukset peruuntua.

Urheilijan vanhempana:

1. Kannustan lastani yrittämään parhaansa ja kehittämään osaamistaan

2. Tuen ohjaajia heidän arvokkaassa työssään

3. Haluan esimerkilläni edistää hyviä käytöstapoja

4. Kannustan myös lapseni kavereita

5. Luen seuran ilmoittelua seuran tiedottamiskanavoista.